Vanhempi pojista oli maanantaina "kitaran"-poistossa, ja leikkaus meni niin hyvin, että kotiin päästiin jo samana iltana. Eilen oli jopa niin hyvä olo, että pikku herra halusi "äitin kans keittiöön hommailemaan". Eihän se auttanut kuin alkaa kakun tekoon. Päätettiin sitten kutsua Mömmö ja Pappa ja Mummu ja Ukki toipilas-kahveille. Toiveena oli, että kakussa olisi Nallen kuva.

1388672.jpg

Kakussa on 3 munan sokerikakkupohja, johon lisäsin hiukan kaakaota. Kokosin kakun eilen illalla irtopohjavuokaan ja kostutin hyvin, jotta toipilaskin pystyisi tekelettämme maistamaan. Väliin meni marianne-mousse, jonka resepti oli suunnilleen:

Loraus kermaa vaahdotettuna
Jonkin verran tosi pieneksi murskattua mariannea
 Sopivasti rahkaa
Hiukan liivate-jauhetta liuotettuna tilkkaan sitruunamehua

Eli mututuntumalla mentiin taas ;)

1388674.jpg

Päälle kaulin marsipaanin johon maalasin Puh:n parin perhosen kanssa. Sekoitin valkoiseen tomuväriin apteekin värejä, jotta sain haluamani sävyt. Sitten lisäsin vettä ja maalailin menemään. Jossain taisi lukea, että tähän pitäisi käyttää alkoholia, mutta en ehtinyt kyllä huomata että miksi vesi ei kävisi. (Sen huomasin, että nopeana pitää olla, jottei väri ehdi kuivua) Viisaammat voinevat valistaa minua mikäli tässä tuli tehtyä katastrofaalinen mokaus ;)

Pursotukset ovat Valion Vispiä, johon laitoin sekaan hiukan rahkaa. Koripursotusta päätin treenailla tällä kertaa (Liekö jokin itsesuojeluvaisto, kun kierrän niitä vaikeita simpukoita ja kiekuroita, joita en saa millään onnistumaan). Pursotus oli mielestäni ok, kun ottaa huomioon, että tämä oli toinen kerta ikinä ;) Seuraavaksi voisin ostaa koripunos-tyllan, kun tämä on tehty vielä sellaisilla huonolla muovisella.